Vaarallisimmat urheilulajit

Ison hyökyaallon seurauksena surfaajat voivat joutua 6-15 metriä vedenpinnan alapuolelle.

Extreme-lajit vetävät katsojia puoleensa adrenaliinin ja isojen stunttien vuoksi. Monet näistä lajeista on kuitenkin mahdollista suorittaa turvallisesti – suurimmilta osin. Kuten kaikessa, näissäkin ovat poikkeuksensa. Mitä vaarallisemmaksi laji menee, sitä riskialttiimpi se on ja sitä kiehtovampaa on seurata lajia harrastavia ammattilaisia.

Joten, mitkä ovat vaarallisimmat extreme-lajit? Tässä käymme läpi 5 kiehtovinta, vaarallisinta ja tappavinta lajia ympäri maailman. Jotkut näistä voivat yllättää sinut!

Surffaus

Surfauksen ollessa yleinen urheilulaji voi olla yllättävää nähdä tämä laji listattuna. Tässä ei kuitenkaan puhuta tavallisesta surfauksesta. Jotta laji voidaan laskea ison aallon surfaukseksi, on aaltojen yllettävä jopa kuuden metrin korkeuteen. Lajissa on monia vaaroja, joita ei välttämättä osaisi edes ajatella. Ensinnäkin näin isot aallot ovat äärimmäisen voimakkaita. Ison kaatumisen jälkeen surfaajat voivat joutua 6-15 metriä vedenpinnan alapuolelle. Tämän lisäksi on helppoa menettää suuntavaisto veden alla. Tämä voi koitua kohtalokkaaksi, sillä seuraavat aalllot voivat tulla jopa 20 sekunnin jälkeen. Tämän vuoksi on tärkeää säilyttää tilannetaju jopa veden alla. Aallot ovat lajin isoin riski, sillä ne pitävät surfaajia veden pinna nalla. Jo yhdestä aallosta selviytyminen  aiheuttaa hankaluuksia, kolmesta selviytyminen on jo melkein ennenkuulumatonta. Hukkumisen lisäksi merenpohja voi aiheuttaa surfaajalle hankaluuksia. Hiekka, kivet ja koralli voivat kaikki olla haitallisia surfaajalle. Isot aallot saavat hiekkaisenkin merenpohjan tuntumaan betonilta. Kiviin iskeytyminen on sanomattakin vaarallista ja todennäköisesti aiheuttaa jonkinlaisia vammoja. Korallia on vaarallista kohdata tässä lajissa, sillä se voi helposti viiltää ihon auki ja jättää ihoon korallinpalasia, jotka voivat tulehtua.

Surfauksen ennätys

Korkeimman aallon päällä surfannut ihminen todistettiin vuonna 2011 Portugalissa. Garrett McNamara surfasi jopa 23-metriä korkean aallon päällä. Voit miettiä ensi kerran uimastadionilla, että aalto oli yli kaksi kertaa ison uimahyppytornin korkuinen.

Katukelkkailu

Onko sinulla tarve mennä kovaa ajoneuvoilla? Siinä tapauksessa kannattaa tutustua katukelkkailuun. Ensiksi puhutaan kuitenkin monista asioista, jotka voivat mennä pieleen tässä yksinkertaisessa lajissa. Laji kehitettiin alunperin, kun skeittaajat huomasivat mahdollisuuden maata lautansa päällä ja kulkea kovempaa alamäkeen. Se on tämän jälkeen kehittynyt omaksi lajikseen, jossa sitä varten on kehitetty laudat – joissa ei ole jarruja. Koska keho on samalla tasolla maan kanssa, tuulenvastus on hyvin pieni, joka auttaa kelkkailijaa kulkemaan kovempaa. Kehon asennon ja maan läheisyyden vuoksi on kuitenkin helppo osua maahan jopa pienellä liikkeellä. Voit ajatella mitä 130 kilometrin tuntivauhti voi tehdä kyynerpäällesi jos se on kosketuksissa asfaltin kanssa. Tämä voi helposti aiheuttaa kelkkailijoille kolareita. Vaikka erinäiset turvavarusteet ovat saatavilla lajia varten, monet harrastajat kokevat näiden hidastavan vauhtia ja siksi eivät välttämättä käytä niitä. Lajin yleisimmät vammat ovat mustelmia, murtuneita luita tai sijoiltaan menneitä niveliä. Kuolemista ei kuitenkaan vielä ole tarkkoja tilastoja saatavilla. Samalla, jos lajia harrastaa avoimilla teillä. on riski ajautua muun liikenteen alle. Törmäykset autojen kanssa ovat siis hankala välttää jos kelkkailija ei harrasta lajia suljetuilla alueilla. Lajin yksinkertaisuus houkuttelee monia kokeilemaan sitä – onko tämä tarpeeksi herättääksesi kiinnostuksesi?

Katukelkkailun ennätys
Katukelkkailun maailmanennätys mitattiin vuonna 2016 Kanadassa. Mike McIntyre laski Quebecissä mäkeä alas 164 kilometriä tunnissa.

Luolasukeltaminen

Vaikka luolasukeltaminen ei ole adrenaliinia nostattavin urheilulaji, se on varmasti yksi vaarallisimmista. Mieti tätä tilannetta – olet 30 metriä vedenpinnan alapuolella JA olet luolan sisällä. Yksikin väärä like etkä pääse takaisin pinnalle. Sinun täytyy palata takaisin samaa reittiä, kuin tullessasi. Sukeltaessa sinun täytyy kohdata eksymistä, ilman loppumista, ahtaita tiloja, pimeyteen joutumista ja vedenalaisia virtoja. Virheiden sallittu määrä on minimaalinen, ja vaikka vaarat voivat tuntua itsestäänselviltä, ihmiset tekevät virheitä jatkuvasti.

Lajin varotoimien määrä peilautuu pakollisten varusteiden määrässä. Luolasukeltajat tarvitsevat melkein kaksinkertaisen määrän tarvikkeita avoimen veden sukeltajiin verrattuna, kuten kaksi tankkia, tietokoneita, valoja, turvanaruja ja muita välineitä. Kaikki sukeltajat eivät kuitenkaan varaudu mahdollisiin vaaroihin ja se näkyy tilastoissa. 95% luolasukeltajien kuolemista johtuu harrastajista, jotka eivät harjoitellet kunnolla ja yrittivät ylittää oman osaamisensa. Loput kuolemista aiheutui ammattilaisille, jotka tiesivät mitä olivat tekemässä. Keskimäärin 10 luolasukeltajaa kuolee vuodessa. Tämä ei välttämättä vaikuta isolta luvulta, mutta lajin harrastajia on ympäri maailmaa vain muutama tuhatta.

Luolasukelluksen maailmanennätys
Lajin ennätys on jo 25 vuotta vanha, vuonna 1996 Nuno Gomes sukelsi Etelä-Afrikassa 282m syvyyteen luolaan.

Vapaakiipeily yksin

Kiipeilystä on tullut nouseva trendi, mutta suurin osa normaaleista kiipeilijöistä käyttää köyttä hyväkseen. Tässä vapaakiipeily eroaa lajista suuresti, yksin vapaakiipeily edellyttää kiipeilyä ilman minkäänlaisia välineitä ja ilman ketään avustamassa. Onnistuminen lajissa on kiinni täysin kiipeilijän taidoista ja kuten voi olettaa, suurin osa lajin kuolemista tulee putoamisesta. Putoamisen syissä täytyy kuitenkin ottaa huomioon monia eri seikkoja. Vaikka olisit maailman paras kiipeilijä, et voi ottaa huomioon vaihtuvia säätiloja, heikkoja otteita tai putoavia kiviä. Suurimmilta osin ei ole kyse siitä jos tiput, vaan milloin tiput. Jos edes taidot eivät voi pelastaa sinua, mikä lajissa houkuttelee harrastelijoita? Monet riskialttiiseen lajiin hurahtaneet sanovat sen olevan kiipeämisen puhtain muoto – on olemassa vain kiipeilijä ja kivi. He sanovat, että varusteet tulevat tielle vaikka ne tarjoavat turvallisuutta. Tästä huolimatta monet vapaakiipeilijät hyväksyvät lajin vaarat ja kehoittavat muita pysymään poissa.

Vapaakiipeilyn maailmanennätys
Korkein vapaakiipeilyn avulla saavutettu korkeus saatiin vuonna 2017 Yosemitessa Alex Honnoldin kiivetessä 914 metriä korkean El Capitan-vuoren. Suoritus dokumentoitiin ja aiheesta julkaistiin palkittu dokumentti Free Solo.

BASE-hyppääminen

Jos laskuvarjohyppääminen ei vielä kuulosta tarpeeksi haastavalta, BASE-hyppääminen on kiistanalaisesti maailman vaarallisin laji. BASE itsessään on lyhenne sanoista Buildings, Antennas, Spans (bridges) ja Earth (cliffs) eli rakennukset, antennit, sillat ja kielekkeet, kuvaten hyppäykseen käytettäviä alustoja. Tämä hullu laji perustuu, kuten nimi antaa ymmärtää, rakennelman päältä hyppäämiseen ja joko laskuvarjoa tai liitopukua käyttäen laskeutumiseen takaisin maan pinnalle. Vaikka hypätty matka ei ole yhtä pitkä kuin laskuvarjohyppäämisessä, sinulla on huomattavasti vähemmän aikaa avata laskuvarjo ja virhemarginaali on melkein olematon. BASE-hyppy on noussut suosiossa 1978 jälkeen, vaikka kuolleisuus lajissa on yksi kuudestakymmenestä hypystä. Lajin vaarallisuuden vuoksi se on laitonta melkein kaikkialla maailmassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yhdysvalloissa Idahossa sijaitseva Perrine Bridge on ainut ihmisten rakentama paikka, jossa BASE-hyppäys on laillista vuoden ympäri ilman lupia. Kaikkialla muualla hyppääjiä odottaa luultavimmin pidätys maantasalla. Laillisuuden vuoksi monet lajin ammattilaiset pitävät hyppynsä salaisena, jotta heitä ei pidätettäisi.

BASE-hypyn maailmanennätys
Korkein BASE-hyppy suoritettiin vuonna 2016 Valery Rozovin toimesta Himalaya-vuorilla, hyppy oli jopa 7700 metrin korkeudesta.

Jaa artikkeli

Viimeisimmät artikkelit

Suositut kategoriat

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Viimeisimmät kommentit