Jokaisen urheilufanin ja penkkiurheilijan toiveena on päästä seuraamaan mielenkiintoisia urheilutapahtumia. Vaikka vuonna 2023 ei järjestetäkään joidenkin keskeisten lajien merkittävimpiä kisoja tai olympialaisia, niin silti vuonna 2023 on merkittäviä urheilutapahtumia tiedossa. Vuonna 2023 käydään taas monien urheilulajien merkittäviä pääkisoja. Useiden urheilutapahtumien pariin voi siis tulevanakin vuonna asettua, ja penkkiurheilijalle on monia tärkeitä tapahtumia vuoden aikana.
Miesten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut saavat suomalaiset jännittämään oman maan joukkueen puolesta. Leijonat ovat tulessa keväällä, kuten aiempinakin vuosina. Voittaako Suomi taas tänä vuonna? Ovathan jääkiekon kisat juuri ne merkittävimmät, joissa menestystä voi olettaa tulevan. Vuoden 2023 kisat ovat kaiken lisäksi kotikisat. Kisat ovat Suomen ja Latvian yhteiset. Alun perin kisat oli tarkoitus järjestää Pietarissa, mutta maailmanpolitiikan tilanteen vuoksi kisat on siirretty pois Venäjältä.
Myös jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskisat järjestetään 2023. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Kanadassa. Kisat järjestetään jo kolmannen kerran putkeen Kanadassa. Syynä tähän on kisojen siirtäminen pois Venäjältä.
Jokavuotinen Formula 1-kausi on saanut uutta jännitystä hyvien sääntömuutosten ansiosta. Aiemmin yhden tallin hallussa ollut laji on nykyään useamman kuskin mahdollista voittaa. Formula kausi käynnistyy 5. maaliskuuta Bahrainin kisoista ja ne päättyvät 26. marraskuuta Abu Dabin kisoihin. Vuoden aikana käydään 24 kisaa ympäri maailman. Koska sarja ja laji on nykyään tasaisempi, kisojen ja kauden seuraaminen on paljon hauskempaa ja jännittävämpää.
Vuonna 2023 käydään jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut. Vuoden 2023 kisat järjestetään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kisoissa on yhteensä 12 kisapaikkakuntaa. Vuoden 2023 kisoihin osallistuu ensi kertaa 32 maajoukkuetta.
Joukkuelajien seuraajat pääsevät myös seuraamaan televisioiden ääreen koripallon miesten maailmanmestaruuskisoja. Koripallon maailmanmestaruuskisat pelataan 25. elokuuta – 10. syyskuuta Filippiineillä, Japanissa ja Indonesiassa. Kisoissa on pelipaikkoja kuusi ja kisoihin osallistuu 32 maajoukkuetta. Myös Suomen oma susijengi on päässyt kisoihin.
Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut käydään vuonna 2023. Vuoden 2023 kisat järjestetään Saksan Oberhofissa. Kyseessä ovat 53. kansainvälisen ampumahiihtoliiton järjestämät maailmanmestaruuskilpailut.
Myös Helsinki on huippukisojen isäntäpaikkana. Vuonna 2023 Helsingissä järjestetään taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut. Kisat ovat jo tammikuussa.
Joten vuosi 2023 ei todellakaan ole urheilun suhteen tyhjä vuosi, vaikka joidenkin merkittävien lajien suurimmat kisat järjestetäänkin tasavuosina. Vuonna 2023 voi siis jokainen penkkiurheilija asettua television eteen seuraamaan mielenkiintoisia urheilutapahtumia. Sen lisäksi kisoja voi tietenkin mennä katsomaan paikan päälle.
Kisojen lisäksi pelkän urheilun seuraamisen lisäksi kisoista ja niiden tapahtumien lopputuloksista voi lyödä vetoa. Myös muunlaista vedonlyöntiä voi tehdä. Voi esimerkiksi tehdä tilin osoitteeseen https://www.netticasino.com/. Vedonlyöntiin kannattaa valita hyvä vedonvälittäjä.
Urheilu on hyvää viihdettä, ja urheilun parissa ajan saa kulumaan paremmin. Vuoden varrella tapahtuvat kisat ja niiden seuraaminen on hauska tapa viihtyä. Joten kannattaa jo nyt varautua vuoden 2023 tuleviin kisoihin. Televisio ja koti kannattaa laittaa kuntoon tulevaa urheiluvuotta varten.