Ihmiset ovat lyöneet vetoa tapahtumista jo ammoisista ajoista lähtien. Jonkin tapahtuman lopputuloksen ennustaminen ja rahavedon lyöminen siitä on kiehtonut ihmisiä kaukaisista ajoista lähtien.
Nykyään vedonlyönti kohdistuu suurimmaksi osaksi urheiluvedonlyöntiin. Nykyaikainen urheilu on saanut alkunsa 1800-luvulla ja merkittäväksi kansoja liikuttavaksi voimaksi se kasvoi 1900-luvulla.
Pitkäveto on Suomessa pelatuin urheiluvedonlyönnin muoto. Pitkävedossa pitää veikata jonkin urheiluottelun voittaja tai mahdollinen tasapeli. Tulosvedossa yritetään saada kohteen tulos oikein. Monivedossa pyritään veikkaamaan usean kohteen tulokset oikein. Vakiossa pelataan 13 jalkapallokohteen tulosta oikein. Yleensä talvella vakioveikkauksen kohteet ovat Englannin Valioliigast.. Totossa pelataan ravien tuloksesta. Pelejä on useita erilaisia kuten esimerkiksi voittaja, sija ja kaksari.
Voitollinen urheiluvedonlyönti perustuu pitkässä juoksussa johonkin toimivaan strategiaan, jota pelaaja pystyy noudattamaan kurinalaisesti. Veikkaajalla on joitain etuja vedontarjoajaan nähden. Yksi etu on se, että vedonvälittäjä joutuu antamaan kertoimet kohteelle aikaisessa vaiheessa – usein useita päivä ennen pelaajaa. Näin pelaaja pystyy hyödyntämään paremmin viimeistä tietoa pelipäätöstä tehdessään. Pelaaja voi odottaa aivan viime hetkille asti ennen kuin hän asettaa vedon. Tällaisia viimehetken arvokkaita tietoja voivat olla loukkaantumiset ja poisjäämiset, säätila jne.
Voitollinen urheiluvedonlyönti perustuu viime kädessä siihen, että lyötävässä vedossa on ylikerrointa. Pitkässä sarjassa vetoja voittava pelaaja asettaa panokset ylikertoimisiin kohteisiin. Ylikerroin tarkoittaa, että kohteen tarjoama todennäköisyyden ja kertoimen kertoma on yli yhden. Toisin sanoen ylikertoimisissa kohteissa odotusarvo on positiivinen.
Yksi voitollinen strategia vedonlyönnissä voi pohjautua erikoistumiseen. Erikoistumalla johonkin tiettyyn lajiin ja sarjaan pelaaja voi oppia lyömään erityisen hyviä vetoja tässä sarjassa.
Myös vedonvälittäjät tekevät virheitä. Tällaisten virheiden etsiminen ja niiden hyödyntäminen on yksi keino voittaa vedonvälittäjät näiden omassa pelissä.
Omassa vedonlyöntistrategiassa voi hyödyntää esimerkiksi voimalukuja tai maaliodotusarvoja. Näiden määrittelemiseksi ja laskemiseksi pelaajan kannattaa kehittää oma menetelmä. Erilaisilta internetin vedonlyöntisivustoilta tai ohjepankeista voi saada ohjeita ja vinkkejä siitä, miten tällaiset luvut saadaan laskettua.
Myös ammattivihjaajien ja muiden vihjeiden lukeminen ja kuunteleminen voi olla hyvä keino saada näkemystä urheiluvedonlyöntiä varten. Erityisesti vedonvälittäjää vastaan pelattavassa pelissä viimehetken vihjeet voivat olla varsin hyödyllisiä.
Jotkut ulkomaalaiset vedonlyöntisivustot antavat bonuksia uusille pelaajille. Tällaisten bonusten hyödyntäminen on yksi hyvä keino voitolliseen peliin. Bonuksessa sivusto tarjoaa rahatalletuksen tekevälle pelaajalle vastaavan summan rahaa lisäksi, kunhan sivuston asettamat ehdot tulevat täytetyiksi.
Urheiluvedonlyönnin lisäksi ulkomaisilta sivuilla voi pelata muitakin pelejä kuin urheiluvedonlyöntiä. Ulkomaisilla sivustoilla voi olla erilaisia livekasinopelejä, kolikkopelejä. Yksi tällainen paikka on casino Boost, jossa on tarjolla paljon erilaisia pelejä.